torstai 28. helmikuuta 2013

Opossumi!

Söpö!! Tää on googlen kuva siis. Näyttää kyllä
 erehdyttävästi meijjän (pikku) Tinsu -kisulta!
Tämmöstä asiaa että näin opossumin! Se oli vaikka kuinka söpö! Yks iltamyöhä oltii ajelees Sandi kans kottii päi ja se ylitti tien meijjä nenä edestä! :0 ja oon muutenki nähny vaikka mitä elukoita täällä. Kilpparin, kauriita, peuroja ja isoja haukkoja/kotkia, en oikee tiiä kumpia..

Ja siis muutakin asiaa että siis menee hyvin ja ajattelin tässä ajan kuluksi listata asioita joitten kohdilla musta tuntuu että olen muuttunut/kehittynyt täällä ollessani:
-olen rentoutunut entisestään pukeutumistani kohtaan. Asukokonaisuuteeni kuuluu nykyään Amerikkalaiseen tyyliin aina silloin tällöin leveä lahkeiset legginssit(kutsutaan yoga-pantseiksi täällä), t-paidat ja hupparit sekä sporttiset kengät!
-uskokaa tai älkää mutta oon oppinut paljon terveellisestä ruokavaliosta täällä, kiitos hostperheeni. Tiesittekö esimerkiksi että peruna ei ole kovin terveellistä koska se on tärkkelystä? Mä ainakin syön sitä Suomessa joka päivä!
-olen oppinut arvostamaa perhettäni enemmän ikävän myötä
-olen oppinut ajattelemaan vähän enemmän "outside the box" kun on ymmärtänyt että ihmiset eri puolilla maailmaa on erilaisia ja kaikki mikä on itsestään selvää itselle ei aina ole sama muille ja että tavat ja jutut mitä Suomessa tehdään ei välttämättä ole ne "ainoat ja oikeat" mitä aina itse olen ainakin luullut
-olen toivottavasti tajunnut että mun pitää ottaa itseäni niskasta kiinni ensi vuonna lukiossa ja alkaa tosissaan keskittyä koulunkäyntiin
-ennakkoluulot ja olettamukset maahanmuuttajia kohtaan vähentynyt koska täällä kaikilla on erilainen tausta eikä kukaan jaksa välittää mistä kukakin on tai mikä sun ihon väri on, kaikki on samassa veneessä. Toivoisin että asiat olis myös näin, välillä niin rasistisessa Suomessa. Tuntuu ettei ulkomuodolla yleensäkään täällä ole niin väliä.
-englantia ja Amerikkalaista kulttuuri olen tietenkin oppinut
-oon oppinut tuntemaan itseni paremmin, tiedän nyt ainakin vähän enemmän mitä tulevaisuudessa haluan
-ymmärrän kuinka rankkaa on muuttaa uuteen maahan ja uuteen kulttuuriin ja uuteen kieleen. Varmasti erityisesti vaihtareita kohtaan tulen tästä edes tuntemaan suurta sympatiaa

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Leireilyä jälleen

Viikko meni tavallista hitaammin, vaikka olikin vaa neljä päivää koulua kun viime maanantaina oli lomaa presidenttipäivän kunniaksi. Olin softball tryouteissa tiistaina, keskiviikkona ja torstaina ja pääsin joukkueeseen mutta lahjattomuuteni vuoksi olisin vain penkin lämmittäjä enkä pääsisi pelaamaan eli enpä taida osallistua :p En tienny että se on nii kilpailuhenkistä. Ja mähän oon tunnetusti lahjaton ja huono kaikessa urheiluun liittyvässä.. Ne päästi mut joukkueeseenki varmaa vaan säälistä :D No ei se mitää.. Jatkan Karenin kaa kuntosalille menemistä tavalliseen tapaa ni tulee liikuttuu :)

Torstaina jälleen leaders club ja perjantai iltana oltiin YMCA:lla valmistelemassa meijjän vknloppuista leiriä joka oli vain yhden yön siis mutta la aamusta su aamuun. Aiheena Imagination eli mielikuvitus. Oli tosi kivaa, vaikka ei kyl ehkä niin kivaa ku viimeviikoknlopun leirillä mutta kivaa silti :) Ohjelma kesti aamukahteen asti ja 200 ihmistä joutu nukkuu liikkasalin kivikovalla lattialla. (selkä huutaa halleluujaa) Herätys oli seitsemältä, jeeeee ja väsyneenä mutta onnellisena saatiin aamiaiseksi pannukakkuja! Leirinohjelmassa oli maalailua, leikkejä, pelaamista ja urheilua. Mitä nyt yleensä leireillä.

Lauantai iltana meillä kävi vierailemassa hypnotisoija! Se oli iha sairaa siistii kun se hypnotisoi joku kakskyt ihmistä kaikkien edessä ja ne teki kaikkee hulluu ja noloo :D Hypnotisoija pisti ne tanssii, puhuu outoja ja käyttäytyy tosi oudosti. En oo koskaa oikee uskonu tohon mut nyt kun näki miten se tapahtuu ni kyllä se näemmä toimii. Se kysy vapaaehtoisia hypnotisoitaviksi ja suunnilleen kaikki halus siihe mukaa, minä mukaanlukien mutta mua ei valittu :( No ehkä iha hyvä, olisin varmaa vaa nolannu itteni.. Hypnotisoinnin jälkeen ainakin kolme tyttöä alko itkemään ko niistä tuntu et ne oli nolannu itsensä kaikkien edessä kun ne näki niitten kaverien ottamia videoita niistä tanssimass ym.
Tässä yks video siitä kun yhdelle pojalle uskoteltiin että se on se räppäri FloRida ja että sen piti esiintyä musiikkivideossa. Taustalla taustatanssijoita ja kaksi poikaa tanssimassa moppien kanssa, joita ne luuli kauniiksi naisiksi.. Kyllä oli hauskaa katteltavaa..


Hypnoosijutun jälkee meillä oli ohjelmassa tanssimista ja POMPPULINNA!! Pomppulinnan lisäksi oli semmone juttu mitä pitki juostii täysillä ja yritettiin liikuttaa semmost hernepussia :D Kuulostaa monimutkaiselta mutta tässä Edin ottama video
Ja tässä muita kuvia :)
Taustalla näätte mielikuvituksellisia koristeluja. Kuten karkkia
seinillä ja hienoja maalauksia
Mä ja Gonzalo
Ilmapalloja!! Haluttiin lentää poies meijjä YMCA:lla niinku
siinä elokuvassa Up! -Kohti korkeuksia!
Opetin Jordanile miten hiukset letittään. Tässä tulos, ei paha!
Ayaan ja Shrav
Shrav ja mä
Mä, Parker ja joku?
Meijjän paidat hohtaa muuten pimeessä!!
Paikalla oli sattumalta myös tosi söpö vaihtari Thaimaasta!
Tässä mä ja Pao, se tulee myös sinne Blue ridge
leirille kesäkuussa!!
Pao salakuvas mua illalla kun nukahdin yllätys
yllätys ekana. (Aina!!!)
Värjäsin Noahin kulmakarvat ja muut autto hienojen hiuksien
kasvo-, sekä käsimaalauksien kanssa

Mä ja Aydan
Aamiaisella pannukakkuja ja hedelmiä!
tässä pomppulinnat

tiistai 19. helmikuuta 2013

RYLA

RYLA eli Rotary Youth Leadership Awards oli leiri jossa olin la aamusta ma iltaan ja se oli mahtavaa!! Rakastan leireilyä :) Tapasin niin paljon erilaisia ihmisiä ja se oli tosis siistiä ja sain vaikka kuinka paljon kavereita ja tuntuu että englanti on jälleen parantunut kun ei ole skypettänyt kellekkään kuukauteen. Se tuottaa tulosta :) Kaikki tykkäs musta tosi paljon kun olen tälläinen ulkomaalainen ja ne luuli että oon hullu kun tein kaikkea hauskaa :D Ei siitä sen enempää.. Siellä oli porukkaa eri puolilta Virginiaa ja tosi rennot ohjaajat ja paljon vapaa-aikaa ja paikka oli tosi hieno. Leiri oli mulle ilmainen koska Rotary maksoi koko vknlopun. Ruoka oli taivaallista ja lihottavaa mutta hyvää :))))

Annetaan kuvien puhua puolestaan!(olen laiska kirjoittamaan) Ja sori kun nää kuvat tulee tällee putkessä, tää kone ei tykkää musta ja oon väsyny ja yritin tapella tän kanssa jo puoli tuntia, ei onnistu
Biar muutti Israelista Usaan ku se oli 7 ja me tultiin tosi hyvin juttuu
ko molemmat on Euroopasta. Sillä oli eurooppailaine tyylitaju joka
oli ihanaa vaihtelua amerikkalaiseen tyyliin verrattuna! :)
Tää on ihan uskomaton maa kun tapaa ihmisiä maapallon joka kolkasta.

porukka kummasteli villasukkiani

meijjän huone
huonekaverit
Amerikkalainen aamiainen!
munia
rasvassa paistettuja perunanpalasia (ei kuulemma oo ransiksia vaikka
kovasti siltä näyttävätkin ja maistuvatkin)
Makeaa mössöleipaa (suomeksi=pullaa)
pekonia!
pancakes
pannukakuille joku soosi
hedelmä jutskaa
Pääsin soittaa titaniccia
täytettyjä eläimiä ruokalassa, pelottavaa!
Mountain Dew ja Pepsi


Tehtiin meijjän omaa jumppaa kun muut teki kuntopiiriä
Michael
Amerikkalainen jalkapallo 
Työskentelyä projektin välissä. Jokaisen ryhmän piti keksiä ajatus
yhteiskunnan parantamisesta. Meijjän projekti käsitteli urheiluvarusteiden
hankintaa perheille ja lapsille joilla ei ole siihen varaa

meijjän rymä. Tässä taas näkee miten erilaisia ihmisiä
täällä on. 


mä ja Emily
Lumihiutalemies?

Soudellaan soudellaan

Talent showssa esitin Nicki Minajia :D

Ilapalaan kuului kokista, karkkia, toffeeta, suklaapatukoita,
suolakeksejä, hiukan hedelmiä ja vaahtokarkkeja ja
suklaata ja sipsejä
mä ja Jennifer Lawrencen kaksoisolento

Illala paistettiin notskilla vaahtokarkkeja ja olin kuulemma outo
kun etein itte mettästä tikun ja paistoin siinä vaahtokarkkeja.
Ois pitäny odottaa metallitikkua.

Mä ja Corey ja kuuluisa vaahtokarkki tikku
Iltaa vietettiin korttia pelaten
runsaiden yöunien jälkeen olo oli hehekä
vaahtokarkki muroja

el finito!